Blogit

Työn nälkää, rahan mahtia ja maakunnan urakkaa

( 22.10.2019 )

Työllistymisen mahdollisuuksia

Uuraisilla teemme ruohonjuuritasolla töitä sen eteen, että maan hallituksen tavoite työllisyysasteen nostamisesta 72 prosenttiin toteutuisi. Tällä hetkellä se käsittääkseni on alle 70 %. Kunnassa on mm. työnsuunnittelija, joka on ohjannut työtä vailla olevia erilaisiin työtehtäviin yrityksiin, kuntaan ja yhdistyksiin. Työllisyysasioiden työryhmään eivät asiat hautaudu vaan kunnan, yrittäjien ja työvoimaviranomaisten asiat hoidetaan turhia mutkia välttäen ja kuntalaisten parasta ajatellen. Työllisyysaste on vuoden aikana Uuraisilla noussut, sillä työtä vailla olevien määrä Uuraisilla on tippunut 20 henkilöllä (työnhakijoina v. 2015 kesäkuussa 250 henkilöä ja v.2016 kesäkuussa 230 henkilöä). Tällä hetkellä työtä vaikka olevien osuus on 14,1% työvoimasta. Tämän työttömyysprosentin 1-2 % pienennys tarkoittaisi, että 15-30 henkilöä joko työllistyisi, lähtisi koulutukseen tai siirtyisi työmarkkinoiden ulkopuolelle eläkkeelle. Tulevan vuoden suunnitelmien osalta meidän tulee yhdessä asettaa tavoitteita, joiden toteuttamisen keinovalikoima tulee mielestäni pitää laajana. Kaikkia järkeviä toimenpiteitä tarvitaan.

Uuraisilla toimivalla konepajayrityksellä Jakeman Oy:llä on työvoiman tarve. Noin kymmenen muun metallialan yrityksen mukana Jakeman Oy lähti mukaan Metallimestarit –konseptiin, jonka kautta se hakee hitsareita ja särmäreitä. Metallimestariksi voi hakea työtön tai työttömyysuhan alla, eli esimerkiksi määräaikaisessa työsuhteessa oleva täysi-ikäinen henkilö. Järjestimme yhdessä konseptin koordinaattori Opteamin, kouluttajien ja Jakemanin kesken infotilaisuuden Uuraisilla tästä työllistymismahdollisuudesta. Tilaisuuteen ei tullut ketään … Jyväskylässä info-tilaisuuteen oli kuulemma saapunut vain seitsemän kiinnostunutta? Jyväskylän kaupungin työttömyysprosentti on muuten 18,6 %, suurimpien kaupunkien työttömyysastevertailussa Jyväskylä sijoittui seuraavasti: Espoo (11,2 %), Vantaa (13,0 %), Helsinki (13,5 %), Kuopio (13,9 %), Kouvola (14,8 %), Pori (16,9 %), Lahti (17,4 %),Turku (17,9 %), Oulu (17,9 %), Jyväskylä (18,6 %) ja Tampere (19,3 %). Tämä herättää ajatuksia. Saavutetaanko tässä maassa tavoiteltu työllisyysaste ja näin turvataan hyvinvointivaltion rahoituspohja? Ja se, kuka ne tulevaisuuden eläkkeet maksaa? En halua lähteä syyllistämään ketään ja se on fakta, ettei ihmisen osaaminen ja tarjottu työ aina natsaa yhteen. Mietityttää vain se, että onko teollisen työn osaaminen jotenkin rapautumassa ja päästetty rapautumaan? Eri teollisenprosessien työsuoritteet vaativat perusosaamisen lisäksi tarkkuutta ja nopeutta. Ja tietenkin motivaatiota, asennetta. Mikä ratkaisuksi? No, enempää asian käsittelyä enää jatkamatta toteaisin, että kyllä maailmalta tekijöitä löytyy...

Aika on rahaa

Suomalaiset eivät ole menestyneet kovinkaan hyvin Rion olympialaisissa, joskin kisat jatkuvat vielä sunnuntaihin 21. elokuuta saakka. Joukkueenjohto on korostanut rentoa fiilistä, eikä ole perinteiseen tapaan asettanut mitalitavoitetta. Urheilijat itse luovat tavoitteensa ja pyrkivät siihen. Itse totean vajaan 40 vuoden penkkiurheilijan kokemuksella, etten jaksa enää stressata sen tähden, saako Suomi mitaleita ja kuinka paljon. Joka tapauksessa kansakuntien menestystä ja menestymättömyyttä ahkerasti edelleenkin mitataan. Määrällisinä mittareita ovat nämä olympiamitalit ja -pisteet.

Tarkastelen muutaman pohjoiseurooppalaisen maan menestystä. Tanska on asukasluvultaan Suomen kokoinen ja tanskalaiset urheilijat ovat saavuttaneet 10 mitalia. Ruotsi on kaksi kertaa suurempi ja vastaava luku on 7 mitalia. Hollanti on kolme kertaa suurempi ja saavuttanut 14 mitalia. Mitaleita on em. maille tullut sekä yksilölajeista että joukkuelajeista. Kaikki edellä mainitut maat ovat melko lailla samankaltaisia yhteiskuntia kuin Suomikin. Mikä mahtaa selittää eroa? Tätä varmaan miettii urheilupomojen lisäksi hirmu määrä kaltaisiani penkkiurheilijoita. Vuosisatojen ajan on Hollantiin, Ruotsiin ja Tanskaan kerääntynyt varallisuutta tuottavaa pääomaa, jota nähtävästi suunnataan enemmän urheiluun kuin meillä. Ja nimenomaan huipulle tähtäävään urheiluun. Suomessa on kyllä tasokkaita liikuntapaikkoja, ja rakennettaan Hipposta ja niin edelleen. Ja on aktiivista urheiluseura- ja junioritoimintaa. Talkootyötä tehdään vuorotta ja omat liikenevät varat laitetaan omiin ja läheisten urheiluharrasteisiin. Fakta on kuitenkin, että huipulle tähtäävään urheiluun tarvitaan paljon rahaa, käyttöpääomaa.

Pielaveden kunnanjohtajana vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä todistin tämän asian konkreettisesti. Pielaveden Sammon lentopallojoukkueen taustalla oli ja on esimerkillisen aktiivinen talkoo- ja junioritoiminta. Kuitenkin Suomen tuplamestaruutta joukkue ei olisi saavuttanut ilman kunnan ja yritysten sponsorirahaa. Rahalla mahdollistetaan se, että parhaat valmentajat ja pelaajat kykenevät täysipainoisesti keskittymään ensisijaisesti urheiluun ja menestymiseen siinä. Toimeentulo elämiseen tulee pääasiassa urheilusta, se ei ole riippuvainen muista tuloista. Kansainvälisellä huipulla tämä on tosiasia, mutta myös avainurheilijoitten osalta SM-tasolla. Kysymys on pitkälti aikaresursseista, ja vanha sanonta ”aika on rahaa” pitää paikkansa. Ja aikaresursseista tärkein on läheiset, perhe, yksityiselämä. Ja Jos senkin resurssin joutuu jakamaan leipätyön ja huippu-urheilun kanssa, niin johan on tarvetta sille kuuluisalle henkiselle valmennukselle, joka tässä tilanteessa tarkoittanee useasti parisuhdeterapiaa.

Satsaus huippu-urheiluun on kuitenkin arvovalinta ja ns. arvokeskustelun paikka, varsinkin jos panostuksia tehdään veronmaksajien rahoilla ts. kuntien ja valtion toimesta. Onko paikkakunnan, kansakunnan menestys tärkeää kilpailukentillä? Mikä merkitys sillä on ihmisille, yhteisölle? Mitä haetaan? Me-henkeä, positiivista imagoa vai mitä? Näitä kysymyksiä on käytävä läpi. Nimittäin itse törmäsin myös siihen, että kunnan satsaukset kansallisen tason huippu-urheiluun katsottiin olevan jostakin muusta pois. Raa’immillaan ”priorisointikeskustelussa” nähtiin, että julkiset satsaukset Suomen mestaruustason lentopalloiluun oli pois vanhuksilla ja niiltä, jotka eivät omin avuin pärjää.

Huippu-urheilijan sponssaamisesta mainittakoon vielä yksi kokemukseni Pielavedeltä runsaan kymmenen vuoden takaa. Se kokemus liittyi nuoreen pielavetiseen urheilijalupaukseen, joka opiskeli ja harjoitteli Tanhuvaarassa. Summat eivät olleet suuria, mutta varmasti tarpeeseen. Kyse oli keihäänheittäjä Antti Ruuskasesta. Loppu onkin sitten suomalaista yleisurheiluhistoriaa.

Maakunta tulee, oletko valmis?

Maakuntahallinnon rakentaminen on alkanut Keski-Suomessa. 16.8.2016 organisoitui ohjausryhmä, joka koostuu kuntien päättäjistä. Tämän alla on viranhaltijoista koostuva porukka, jonka tarkempi kokoonpano on vielä määrittämättä. Itse näkisin, että myös viranhaltijaporukassa tulee olla edustettuina myös pienet kunnat. Tämä mahdollistaa sen, että koko maakunnan osaaminen saadaan käyttöön, ja koetaan, että asioihin on mahdollisuus vaikuttaa. Tieto liikkuu ja tuleva toimeenpano helpottuu. Haaste ei ole kuitenkaan se, onko työryhmissä 30 tai 50 jäsentä vaan se, että maakunnan valmistelu on niin massiivinen urakka, että se pitää kunnolla resurssoida. Tosi iso projekti on esimerkiksi henkilöstön siirtyminen kunnista ja kuntayhtymistä sekä muista nykyisistä organisaatioista maakuntaan, joka suunnitelmien mukaan aloittaa jo vuonna 2019. Henkilöstön siirtyminen on mielestäni keskeisin asia väheksymättä muitakaan haasteita esim. kiinteistöomaisuusjärjestelyjä. Kyse on ihmisistä, ammattitaitoista osaajista, joiden työmotivaatiota täytyy vaalia tässä muutosvaiheessa. Seinät voivat tarvittaessa odottaa.

Juha Valkama

kunnanjohtaja

-