Blogit

Mietteitä hallitusohjelmasta

( 17.07.2019 )

Valtion talous muodostuu tulosiirroista ja palveluiden rahoittamisesta. Kuntatalouden näkökulmasta tutkailtuna mielestäni myönteistä se, ettei uuden hallituksen strateginen ohjelmapaperi pidä sisällään suuria leikkauksia palveluiden rahoittamiseen toisin sanoen kuntien peruspalveluiden valtionosuuksiin. Tosin valtionosuuksien indeksikorotusten jäädytys käytännössä tarkoittaa valtion rahoituksen leikkaamista.  

Hallitus sitoutuu osana julkisen talouden tasapainottamista vähentämään kuntien tehtäviä ja velvoitteita yhdellä miljardilla eurolla. Hallitus ei anna vaalikaudella kunnille lainkaan uusia tehtäviä tai velvoitteita.  Lisäksi säädetään laki, jonka puitteissa kunnat voivat harkintansa mukaan päättää, millä tavalla ne järjestävät laissa lueteltujen lakien mukaisia palveluja.

Opetustoimeen ja sosiaali – ja terveydenhuoltoon kohdistuu isoja leikkauksia, sosiaali-ja terveyspalveluiden (SOTE) järjestäminen muodostaa oman tosi suuren kokonaisuuden.  

Keskeistä on, miten toteutus käytännössä lähtee liikkeelle. Viime hallituskaudesta on varmaan jotain opittu. Mielestäni hallituksessa tulisi olla vahva toiminnan koordinaatio, ettei toimenpiteet ole eri sektoriministeriöiden hankkeita, jotka eivät ”kättele” toistensa kanssa ja jotka vesittyy het ensi reaktion jälkeen. Kun toteutus etenee päätetyn mukaisesti, niin tämä lisää ennustettavuutta kunnissa kun tiedetään mitä tuleman pitää.

SOTE uudistuksesta hallitusohjelmassa mainitaan seuraavaa:

Hallitus valmistelee sosiaali- ja terveyspalveluiden (SOTE) järjestämisratkaisun kuntaa suurempien itsehallintoalueiden pohjalta. Alueita on yhteensä enintään 19. Alueet vastaavat sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä alueellaan. Hallitus uudistaa sairaaloiden työnjakoa siten, että osa vaativasta erikoissairaanhoidosta keskitetään sosiaali- ja terveysministeriön ohjauksessa erityisvastuualueille. Kansanvaltaisuuden turvaamiseksi SOTE-alueita johtavat vaaleilla valitut valtuustot.

SOTE-alueet tuottavat alueensa palvelut tai voivat käyttää palveluiden tuottamiseen yksityisiä tai kolmannen sektorin palveluntuottajia. Kilpailutuksissa korostetaan erilaisten tuottajien välistä kilpailuneutraliteettia. Palvelutuotannon tehokkuuden ja laadun arviointia varten laaditaan mittaristo.

SOTE-järjestämislain valmistelussa ensivaiheen rahoitusvaihtoehtoina selvitetään rahoituksen vaihtoehdot kuntien ja/tai valtion rahoitusmallit ottaen huomioon perustuslain reunaehdot. Toisessa vaiheessa siirrytään yksikanavaiseen rahoitusmalliin huomioiden työterveyshuollon asema.

Johtopäätös on, että maakuntapohjainen SOTE alue on oma itsehallintoalueensa, jota johtaa oma vaaleilla valittavan valtuustonsa. Entä sen rahoittaminen? Ja siirtyminen yksikanavaiseen rahoitusmalliin, miten se tapahtuu? Ohjataanko julkinen rahoitus (valtio, kela) valtionosuuksina kunnille, jotka saman tien toimitettavat kaiken julkisen rahan palvelujen järjestäjälle eli Sotelle, joka sitten päättää, miten raha parhaiten käytetään. Mielestäni se ei ole toimiva ratkaisu, että tätä itsenäistä toimijaa rahoittaisivat alueen kunnat, kun niillä ei enää ole mitään päätösvaltaa, eikä vaikutusmahdollisuutta SOTE-alueeseen? Jos valitaan tie, jossa kunnilla on vain maksajan rooli, niin veikkaan, että edessä on jälleen pitkä ja sekava vääntö. Tuoreessa muistissa on se, että edellisessä mallissa sairastavuuden ja ikärakenteen mukaan määritelty kunnan rahoitusosuus tarkoitti joillekin kunnille – kuten Uuraisten kunnalle – sietämätöntä kuntaveron nousua. Ja tästäkin johtuen se ei läpäissyt perustuslakivaliokuntaa. Samaa virhettä ei tule toistaa.

Siksi maakunnallisessa sote-organisaatiolla olisi perusteltua olla oma verotus oikeus, maakuntavero, jolla se rahoittaisi toimintaansa. Samalla Kelan hallinnoima sairaanhoitovakuutus - kansanomaisesti kela-korvaus korvautuisi maakuntaverolla. Siinä olisi se yksi kanava. Nostaako tämä kansalaisten veroastetta? Ei välttämättä, jos niin halutaan. Valtionveron ansiotulovero voitaisiin asteittain poistaa. Ansiotuloverotuksen painopiste olisi kuntaverossa ja maakuntaverossa. Myös kela korvauksen poistuminen keventäisi työntekijöiden ja –antajien maksutaakkaa. Vain ja yksinomaan tällaisen mallin kautta olisi hyväksyttävissä se, että verohyödyn kautta kuntien valtionosuuksia alennettaisiin. Ylipäätään veropohjaa laajentamalla voitaisiin löytää ratkaisuja palvelujen rahoittamiseen. Onhan se hölmöläisen hommaa, että kun kunnille suunnattavaa valtion rahoitusta leikataan, niin kuntien on pakko nostaa verojaan. Tämä kaikki edellyttäisi paitsi verotuksen uudistamista että valtionosuusjärjestelmän tarkistamista. Ja tähän työhön pitää nyt olla aikaa, asiantuntemusta ja resursseja, jotta SOTE rintamalta olisi jotain uutta kerrottavaa.

 

Juha Valkama

kunnanjohtaja

-