Uurainen on liikuttava kunta

03.08.2018

Kuusikymmentä on uusi neljäkymmentä. Vielä muutama vuosikymmen sitten kuusikymppinen tarkasteli elämäänsä vahvasti peruutuspeilin kautta, eikä suunnitellut juurikaan kiikkustuolia räväkämpiä aktiviteetteja loppuelämänsä varalle. Toisin on nykyään, monelle 60 on uuden alun luku. On aikaa itselle, ehkä rahaakin ja maailma avoinna kartuttaa kokemuksia. 60 saattaa olla myös se rajapyykki, joka vihdoin havahduttaa huolehtimaan niin fyysisestä ja sitä kautta myös henkisestä hyvinvoinnista.

– Ei se ole ollenkaan liian myöhäistä. Edessä saattaa olla vielä kymmeniä vuosia hyvää elämää ja aina parempaa, jos fysiikka on kunnossa, kuntoutushoitaja Marianne Mikkonen sanoo.
 
Näille nuorille senioreille on nyt tulossa Uuraisilla oma Liikkuva minä –opintopiiri, jossa pureudutaan yli kuusikymppisten teemoihin. Ryhmän ohjaajina toimivat Marianne Mikkonen ja toiminnanohjaaja Anne Hietikko. Mukaan mahtuu 12 ensimmäiseksi ilmoittautunutta.

– Haluamme pitää ryhmän koon kompaktina, jotta voimme myös paneutua jokaisen omiin tavoitteisiin yksilöllisesti. Illan valitsimme kokoontumisajankohdaksi, jotta myös vielä työelämässä olevat pääsevät mukaan, Anne Hietikko sanoo.
 
Kokoontumiskertoja Uuraisten kunnanviraston valtuustosalissa on syksyn mittaan kahdeksan, aina keskiviikkoiltaisin ja yksi palautekerta helmikuussa. Useimmiten salista lähdetään ulos, esimerkiksi viereiseen Leinikinpuistoon.
 
Ryhmä on ilmainen, mutta tarjolla olevasta iltapalasta peritään parin euron maksu. – Jokaisella kerralla liikutaan yhdessä ja tarjolla on myös liikuntakyvyn testausta, sekä liikuntasuunnitelmien tekoa. Vaihtuvina teemoina ovat esimerkiksi tasapaino, voimaharjoittelu tai ravitsemus, Marianne Mikkonen kertoo.

– Myös keskustelun ja kokemusten vaihdon merkitys on suuri, Anne lisää.
 
Ilmoittautumiset elokuun loppuun mennessä
Anne Hietikko 014 267 2809 anne.hietikko@uurainen.fi
Marianne Mikkonen 040 634 2399 marianne.mikkonen@uurainen.fi
 

Takaisin »