Laajakaista kaikille -hanke

Uurainen tarjoaa kilpailukykyisen asuin- ja yritysympäristön

Kunnanvaltuusto päätti 14.9.2015, että Uuraisten kunta osallistuu Uuraisten Valokuituverkot Oy:n toimintaan vähemmistöomistuksen, operaattorisopimuksen ja kunnan yhtiön lainalle antaman takauksen kautta.

Asia on ehkä vielä ajankohtaisempi kuin 4-5 vuotta sitten, jolloin valtioneuvostion käynnistämä LAAJAKAISTAA KAIKILLE -hanke lähti liikkeelle. Tiedonsiirtokapasiteetin tarve on kasvanut ja kasvaa edelleen. Kiinteä, toimintavarma valokuituinen laajakaistayhteys tarvitaan langattomien yhteyksien lisäksi. Esimerkiksi kotitalouksissa on perinteisten kotitietokoneiden ja läppäreiden lisäksi jo useita päätelaitteita – älypuhelimia, tabletteja – jotka käyttävät kapasiteettia yhä lisääntyvässä määrin. Uurainen on tulevaisuuden kunta - kunnan alueella tulee olemaan sekä laajakaistainen kiinteä verkko että langattomat 4G-yhteydet eri operaattoreiden toimesta! Julkisia palveluita siirtyy verkkoon, esimerkiksi opetusta. Yhteyksien tulee toimia kun täytetään lomakkeita ja tehdään kotitehtäviä yms.

Tilanne 7.12.2015

Tiedote
www.uurvv.fi

Uuraisten Valokuituverkot Oy käynnisti toimintansa – valokuituverkon toteutus jatkuu

Tilanne 22.10.2015

Verkko-osuuskunta Kuuskaista on perustanut Uuraisille kuntakohtaisen verkkoyhtiön, Uuraisten Valokuituverkot Oy:n. Yhtiö vastaa valokuituverkkohankkeen loppuun saattamisesta Uuraisilla. Yhtiön lähes koko osakekannan omistaa Kuuskaista, kunta on vähemmistöosakkaana yhtiössä yhdellä osakkeella. Tällä järjestelyllä Uuraisten kunta saa äänensä ja toiveensa kuuluviin perustetussa yhtiössä hallituspaikkansa kautta.

Verkko-osuuskunta Kuuskaista on hankkinut rakentamista varten tarvittavan kokonaisrahoituksen, joka muodostuu lainarahasta, Laajakaista kaikille –hankkeen tukiosuuksista, liittymämaksutuloista sekä Kuuskaistan yhtiöön sijoittamasta omasta pääomasta. Uuraisten kunnalla on ollut merkittävä rooli operaattorisopimuksen mukaisen takauksen ja kunnan omarahoitusosuuden muodossa vuonna 2013 solmitun operaattorisopimuksen mukaisesti. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 4 miljoonaa euroa.

Rakentaminen käynnistetään uudelleen jo syksyllä 2015. Tavoitteena on rakentaa verkkoa niin pitkälle syksyyn, kuin sääolot mahdollistavat. Painopiste syksyn rakentamisessa on runkoverkon ja laitetilojen toteutuksessa ja liityntäverkon suunnitelmien loppuun saattamisessa. Liityntäverkon osalta pääosa rakentamisesta toteutetaan ensi kesänä. Kokonaisuudessaan valokuituverkko valmistuu vuoden 2016 loppuun mennessä. Verkon rakennuttamisesta ja valmistuvan verkon operaattoritoiminnoista vastaa Kuuskaistan Palvelut Oy.

Toteutunut järjestely mahdollistaa ja varmistaa nopeiden tietoliikenneyhteyksien rakentumisen Uuraisille. 

Liittymäsopimuksen jo aikaisemmin Verkko-osuuskunta Kuuskaistan tehneiden asiakkaiden ei tarvitse tässä vaiheessa tehdä mitään, kaikki liittymäsopimukset siirtyvät Uuraisten Valokuituverkot Oy:lle vanhoina sopimuksina. Kaikkiin sopimuksen tehneisiin tullaan olemaan yhteydessä syksyn ja loppuvuoden 2015 aikana.

Liittymämyynnistä ja verkon rakentumisen aikatauluista tiedotetaan asiakastiedotteilla sekä syksyn aikana järjestävissä tiedotustilaisuuksissa.

Lisätietoja
Liikenne- ja viestintäministeriö
100 megan Suomi
Laajakaista kaikille -hanke