Liikenneturvallisuus

Liikenneturvallisuuskatsaus 2018 Uurainen

Itäisen Keski-Suomen liikenneturvallisuus-
kyselyn 3.-23.9.2018 tulokset

Tilastokatsaus Uuraisten liikenneonnettomuuksiin (pdf)Uuraisten kunnan alueella on tapahtunut vuosien 2013–2017 välisenä aikana 83 poliisin tietoon tullutta tieliikenneonnettomuutta, joissa on loukkaantunut yhteensä 26 ihmistä. Uhreista 18 liikkui henkilö- tai pakettiautolla, yksi mopolla, kaksi jalan tai pyörällä ja viisi muilla kulkutavoilla.

TIEDOTE 4.12.2018

Liikenneturvan tutkimusten mukaan heijastinta tai pyöränvaloa käyttää noin puolet jalankulkijoista – kuuluthan sinä fiksumpaan puolikkaaseen! Mikäli läheisten ja työkavereiden joululahjoja on vielä hankkimatta, yksi vaihtoehto on panostaa CE-merkittyihin heijastimiin tai heijastinliiveihin sekä laadukkaisiin pyörän etu- ja takavaloihin. Anna näyttävä lahja, josta on varmasti hyötyä!

Heijastimen ja pyörän valojen käytöstä löydät runsaasti lisätietoa täältä:

© Liikenneturva 2016

© Liikenneturva 2018

Liikenneturvallisuustyöryhmä

Kunnan liikenneturvallisuustyötä koordinoidaan ja edistetään poikkihallinnollisessa liikenneturvallisuustyöryhmässä. Työryhmän toiminta on ennen kaikkea koordinoivaa: konkreettisten toimien suunnittelua, tehtävien jakamista edelleen, liikenneturvallisuuteen liittyvää viestintää, liikenneturvallisuustilanteen seurantaa jne. Työryhmän toiminnassa painopiste on liikennekasvatuksessa ja viestinnässä sekä eri hallintokuntien päivittäisessä liikennekasvatustyössä eri ikäryhmien parissa. Myös liikenneympäristön turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä käsitellään tarpeen mukaan.

Uuraisten johtoryhmä kokoontuu vähintään kerran vuodessa käsittelemään liikenneturvallisuusasioita. Työryhmän apuna toimii Keski-Suomen liikenneturvallisuustoimija.

Onko mielessäsi liikenneturvallisuuteen liittyvä kysymys tai aloite?
Ota yhteyttä kunnanjohtajaan: juha.valkama@uurainen.fi.

 

Hyödyllisiä linkkejä ja materiaaleja