Ajankohtaista ja kunnanjohtajan talousarvioesitys vuodelle 2021

06.11.2020 | Tiedote

Vuotta 2020 on hallinnut koronavirus. Tämä on vaikuttanut meidän kaikkien elämään. Uuraisilla olemme välttyneet epidemialta, ja kaikki mahdollinen on tehty ja tehdään, jottei virus leviä riskiryhmään kuuluvien lähimmäistemme pariin. Korona tulee vaikuttamaan myös ensi vuonna, se on jokseenkin varmaa. Paitsi ihmisten terveys niin vaikutukset talouteen huolettavat.

Kunnan vision mukaisesti pidetään toisista huolta, ja seuraavista asioista:

– Pese kätesi
– Yski hihaan tai nenäliinaan
– Pidä etäisyyttä toisiin ihmisiin
– Käytä maskia, kun et voi pitää etäisyyttä
– Jos saat oireita, pysy kotona ja hakeudu testiin
– Lataa ja käytä Koronavilkkua

Kuntatalouden osalta taustalla on kaksi taloudellisesti vaikeaa vuotta 2018 ja 2019. Taloutta on tänä vuonna kuitenkin saatu vakautettua. Koronasta johtuvat lomautukset saatiin hoidettua hyvässä yhteisymmärryksessä. Velkaantuminen on saatu pysäytettyä ja laskuun, mikä selittyy sillä, että käyttötalouden talousarviossa on pysytty ja eri syistä johtuen investointeja on siirretty tulevalle vuodelle ja tuleville vuosille. Päätöksiä on kunnassa tehty nimenomaan sillä perusteella, että kuntalaiset ovat tyytyväisiä; palvelut toimivat ja veroeuroja käytetään vastuullisesti.

Uuraisten kunnan talousarvio vuodelle 2021 on rakennettu vajaa 40 000 euroa ylijäämäiseksi. Toimintakulut ovat 28,2 miljoonaa euroa ja toimintatuotot 6,6 miljoonaa euroa. Toimintakatteeksi muodostuu 21,6 miljoonaa euroa ja vuodesta 2020 vuoteen 2021 kasvu on n. 2,9 %. Verotulot vuodelle 2021 on arvioitu olevan 12,1 miljoonaa euroa, joka on melkein samankokoinen arvio kuin vuoden 2020 alkuperäinen verotuloarvio, mikä toteutuu tänä vuonna huomattavasti pienempänä. Veroennusteessa on käytetty Kuntaliiton veroennustekehikkoa. Maan hallitus elvyttää voimakkaasti tänä ja ensi vuonna ja osansa tästä saa kunnat valtionosuuksien lisääntymisenä. Syyskuun valtionosuusennusteen mukaisesti Uuraisille olisi tulossa 10,7 miljoonaa euroa. Vuosikatteeksi muodostuu n. 1,2 miljoonaa euroa, jolla pystytään kattamaan poistot. Nettoinvestoinnit ovat 752 000 euroa. Isoin hanke on valtuuston jo hyväksymä ja ensi vuodelle siirtämä liikuntapuistohanke. Vanhaa velkaa lyhennetään n. 6,5 miljoonaa euroa. Tavoitteena on, ettei kunta velkaannu lisää vuonna 2021.

Huolimatta epävarmuudesta etenemme positiivisin mielen ensi vuoteen. Ja sen näkee suun muodosta.

 

© 2019 Uuraisten kuntaMainostoimisto Creative Crue