Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten asukkaat voivat yhä käydä terveysasemillaan kiireettömän hoidon vastaanotoilla

29.04.2020 | Tiedote

Jyväskylän kaupunki tiedottaa 29.4:

Koronavirustaudin aiheuttamien poikkeusolojen ja valmistautumisen vuoksi Jyväskylän kaupungin terveyspalvelujen kiireettömiä lääkäri- ja hoitajavastaanottoaikoja on vähennetty suunnitelmallisesti. Aikoja on siirretty eteenpäin terveyspalvelujen toimesta soittamalla asiakkaille. Samanaikaisesti asiakkaat ovat myös itse peruneet kiireettömiä vastaanottoaikojaan varmuuden vuoksi. Terveyspalvelut haluaa kuitenkin muistuttaa, että terveysasemilla voi edelleen asioida, kunhan ei ole flunssainen eikä oleskellut koronavirustautiin sairastuneen seurassa.

Asiakkaan ei tarvitse perua kiireetöntä vastaanottoaikaa koronatilanteen vuoksi

Tilanteissa, joissa on kyse oman sairauden hoidosta, terveysasemilla saa ja pitääkin asioida. Asiakkaan ei siis pidä turhaan perua aikaisemmin saamaansa kiireetöntä vastaanottoaikaa koronatilanteen vuoksi. Myös laboratoriossa voi asioida ajanvarauksella.

– Jos asiakkaalla on jokin vaiva tai huoli, hänen kannattaa tulla vastaanotolle. Ei ole tarkoituksenmukaista, että vaiva jää diagnosoimatta ja joissakin tapauksissa aiheuttaa sen vuoksi kenties isompiakin hoitotoimenpiteitä. Jos terveyspalveluista ei ole otettu yhteyttä ajan perumiseksi, kannattaa vastaanotolle ehdottomasti tulla, kannustaa avosairaanhoidon palvelupäällikkö Anu Mutka.

Poikkeusolojen vuoksi lääkärit ovat lisänneet puhelinvastaanottoja sellaisille potilaille, joiden vaiva ei vaadi fyysistä tutkimusta. Tarvittaessa potilaan kanssa sovitaan vastaanotolla käymisestä, jos vaiva osoittautuukin sellaiseksi, että lääkärin on parempi tavata potilas. Puhelinvastaanottoa on pidetty kaiken ikäisille asiakkaille.

Terveysasemilla asiointi on edelleen turvallista

Koronavirustaudin riskiryhmiin kuuluvia ihmisiä on ymmärrettävästi mietityttänyt viime aikoina onko terveysasema turvallinen ympäristö asioida. Flunssaoireiset potilaat ohjataan terveysasemilla toimiville infektiovastaanotoille, jotka ovat muusta terveysasemasta rajattuja tiloja ja joihin on oma sisäänkäyntinsä. Näin ollen flunssaoireiset potilaat eivät oleskele samoissa tiloissa muiden potilaiden kanssa. Lisäksi terveysasemien siivousta on tehostettu ja pintoja pyyhitään ahkerasti.

Peruuttamattomasta vastaanottoajasta peritään maksu

Jos asiakkaalle tulee este eikä hän pääse vastaanotolle, aika tulee aina perua. Pelkkä tulematta jättäminen ei tarkoita vastaanottoajan perumista. Aika kannattaa muistaa perua senkin vuoksi, että käyttämättä jätetystä lääkärin vastaanottoajasta rapsahtaa 15 vuotta täyttäneille asiakkaille 50,80 euron lasku.

Huomioi nämä seikat tullessasi terveysasemalle

Jos sinulla ei ole flunssan oireita etkä ole tiettävästi oleskellut koronavirustautiin sairastuneen henkilön kanssa samassa tilassa, voit tulla vastaanotolle. Tule terveysasemalle yksin, ellet tarvitse saattajaa.

Terveysasemalle saapuessasi desinfioi kädet huolellisesti sormenvälejä ja -päitä myöten. Odotustilassa vieruskaverin kanssa ei kannata istua kylki kyljessä. Muistetaan siis turvaväli eli vähintään kaksi metriä hajurakoa. Jos yskänpuuska yllättää tai aivastus meinaa karata, yski ja aivasta aina kohti kainaloa tai puhtaaseen nenäliinaan, ei kämmeneen. Heitä käytetty nenäliina heti roskikseen ja tämän jälkeen pese tai desinfioi kädet.

Lisätietoja: Anu Mutka, avosairaanhoidon palvelupäällikkö, Jyväskylän kaupunki, p. 050 311 8507

 

© 2019 Uuraisten kuntaMainostoimisto Creative Crue