Keski-Suomen Yritysidean palvelut uusien uuraislaisten yrittäjien käytettävissä ensi vuoden alusta alkaen

17.12.2020 | Uutinen

Elokuussa toimintansa käynnistänyt Keski-Suomen Yritysidea laajentaa palveluitaan Keski-Suomen kuntiin, myös Uuraisille. Uurainen oli kehittämisyhtiö Jykesin omistajajäsen sen lopettamiseen saakka. Myös Uusyrityskeskuksen palveluja kunta on käyttänyt. Nyt aloittavien yrittäjien palvelut tuottaa Gradia.

– K-S Yritysidea palvelee yritystoiminnan käynnistämistä harkitsevia kolmella tasolla: liikeidean arvioinnissa ja idean kehittämisen tukemisessa, yrittäjäosaamisen kehittämisessä sekä henkilökohtaisten vahvuuksien tunnistamisessa. Perinteisesti yritysneuvonta on keskittynyt liiketoimintasuunnitelmiin ja laskelmiin, mitkä luonnollisesti ovat aina kaiken lähtökohta. Yritysideassa haluamme herättää aloittavan yrittäjän ajatuksen näiden lisäksi myös toiminnan jatkuvaan kehittämisen eli oppimiseen. Sitä varten meillä on yksinkertaisia työkaluja sekä koko Gradian yrittäjyyden ekosysteemin palvelut käytettävissä. Yrittäjän ammattitutkinnot tai muutamien päivien mittaiset täsmäkoulutukset ovat helppo tapa syventää yrittäjyys- ja liiketoimintaosaamista, kertoo toimintaa johtava yrityskehitysasiantuntija  Petrikki Tukiainen.

Keski-Suomen Yritysidea on Gradian tuottama yritysten perustamisneuvontapalvelu, joka tarjoaa maksutonta tietoa, neuvontaa ja sparrausta liiketoiminnan aloittamiseen. 1.1.2021 alkaen palvelun piirissä ovat Hankasalmen, Joutsan, Jyväskylän, Laukaan, Toivakan ja Uuraisten kuntien asukkaat. Gradia neuvottelee edelleen myös muiden kuntien kanssa palvelun laajentamisesta Keski-Suomessa.

Yritysidean palveluihin kuuluvat mm. liikeideoiden arviointi ja tuki idean kehittämiseen, kannattavan toiminnan edellytysten ja toiminta-alueen kilpailutilanteen arviointi sekä yritystoiminnan käynnistämisen neuvonta ja ohjaus. Yrittäjäksi tähtääviä asiakkaita sparraavat kokeneet yritysneuvojat. Aloittavaa yrittäjää tuetaan sekä ennen yrityksen perustamista että sen jälkeen.

– Sloganimme on Rohkeutta ja realismia. Todella tärkeää on kannustus omien ideoiden ja unelmien toteuttamiseen. Yhtä tärkeää on saada ulkopuolisen ajattelukumppanin tuomaa realismia alkavan yrittäjän suunnitelmiin kuten kannattavuuslaskelmiin, jotta yritystoiminta on elinkelpoinen ja sillä on myös kasvun edellytykset. Toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin ja uusia yrityksiä on syntynyt. Meillä on laaja-alaiset keinot tukea yrittäjää kehittämään osaamistaan. Olemme erittäin tyytyväisiä, että vuoden alusta lähtien saamme palvella maakuntaa laajemmin. Tavoitteenamme on synnyttää alueelle menestyvää yrittäjyyttä, sanoo Tukiainen.

Palvelua on saatavana lähi- ja etäpalveluna asiakkaan toiveiden mukaan koronatilanteen asettamat rajoitukset huomioiden. Asiakkaat ohjataan ryhmämuotoisiin työpajoihin, valmennuksiin ja infoihin tai tilanteen mukaan suoraan henkilökohtaiseen neuvontaan.

– Maailma on jatkuvassa murroksessa. Pandemia on yksi tekijä, mikä on muuttanut monia asioita. Myös tässä muutoksessa on aina uuden liiketoiminnan mahdollisuus, vaikka samalla joillakin toimialoilla on erittäin haastavaa ja joillakin toimialoilla liiketoiminnan mahdollisuudet muuttuvat pysyvästi heikommaksi. Tänä päivänä yrityksen neuvottelut verkon välityksellä tuovat myös koko maailman lähemmäksi. Miksi siis Keski-Suomesta ei voisi tarjota osaamistaan koko maailmalle? Tästä hyvä esimerkki on tietysti Valtakunnallisen Yrittäjäpalkinnon voittanut Silvasti. Onnittelut vielä Villelle ja koko Silvastin tiimille, Petrikki Tukiainen hehkuttaa. Ville Silvasti Oy on Uuraisten yrittäjäyhdistyksen jäsen ja myös Petrikki Tukiaisen omat juuret ovat Uuraisilla.

Lisätietoja:

Petrikki Tukiainen, yrityskehitysasiantuntija, K-S Yritysidea, p. 040 341 5850, petrikki.tukiainen@gradia.fi
Kaija Haapasaari, yksikönjohtaja, Liiketoiminta ja työelämäpalvelut, Gradia Jyväskylä, p. 040 341 5180, kaija.haapasaari@gradia.fi

Juha Valkama, Uuraisten kunnanjohtaja, p. 040 552 5703, juha.valkama@uurainen.fi

Sini Sillanpää on yksi Uuraisten uusimmista yrittäjistä.
© 2019 Uuraisten kuntaMainostoimisto Creative Crue