Kiitokset viimeviikosta

01.08.2023 | Uutinen

 

Juhlien jälkeen on edessä paluu arkeen. Viime viikolla vietettiin Uudistuvaa Uuraisten viikkoa ja väkeä riitti paljon tapahtumiin, vaikka kelit ei aina meitä suosineetkaan. Höytiällä kävijöitä oli erään tiedon mukaan jopa 1000, perhepäivässä Marjoniemessä kävijöitä oli lähes 100 ja riittipä Kangashäkkiinkin noin 300 vierailijaa. Karaoketansseista nautti reipas 100 henkeä ja paikalla olleiden innostuksesta kertoi parin tunnin laulujono.

 

Muutamia tapahtumia jouduttiin sateiden takia perumaan, valitettavasti. Mutta onneksi näille on luvassa tulevaisuudessa korvaavat ajankohdat. Vaikka lauantaina The Toripäivänä vettä tihkutti aamusta asti, ei se aiheuttanut täydellistä yleisökatoa. Näimme kävijöitä sankoin joukoin ostoksilla, kuuntelemassa esityksiä ja tapaamassa tuttuja sekä nauttimassa brunssista ja lounaasta. Illan kruunasi bilebändi, jota oltiin kuuntelemassa erittäin iloisissa tunnelmissa, vesisade vain virkisti kansaa myöhään yöhön.

 

Sydämellinen kiitos tavalla tai toisella mukana olleille! Ilman teitä emme olisi saaneet kasaan näin isoa ja hienoa kattausta tälle vuodelle. Yhteistyöllä saamme paljon aikaan. Hengähdetään hetki, ennen kuin aletaan suunnittelemaan seuraavaa vuotta. Mitä siellä tapahtuukaan, aika näyttää. Ideoita kehiin, rikotaan rajoja sekä näytetään muille, mihin Uurainen pystyy!

© 2019 Uuraisten kuntaMainostoimisto Creative Crue