Lastenvalvojan palveluiden muutokset

22.12.2020 | Tiedote

Tiedotteen sisällössä oli valitettavasti virhe, sillä Uuraisten kunnanhallitus päätti palauttaa asian uudelleen valmisteluun peruspalvelulautakuntaan. Tämän vuoksi Uuraisten perheoikeudellisten palvelujen siirto ei ehdi toteutua vielä vuoden 2021 alusta.

Kun tarvittavat päätökset on kunnassa tehty, niin Uuraisten asukkaat voivat ottaa yhteyttä Jyväskylän perheoikeudellisiin palveluihin, kun he tarvitsevat lastenvalvojan palveluita.  Perheoikeudellisten palveluiden toimipiste sijaitsee Jyväskylässä. Toimipisteen lisäksi asiakasvastaanottoja järjestetään sovitusti muissakin kunnissa ajanvarauksella ja sähköisiä järjestelmiä hyödyntäen.

Keski-Suomessa lastenvalvojan asiantuntijuutta kootaan alueelliseen yksikköön. Jyväskylän kaupunki tuottaa lastenvalvojan palvelut vuoden 2021 alusta lähtien valtaosaan Keski-Suomen kunnista.

Keski-Suomen kunnat ovat sitoutuneet Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmaan. Perheoikeudellisten palveluiden tuottaminen alueellisena yhteistyönä on hankeohjelman yksi toimenpide. Alueellisen palvelun tavoitteena on tuottaa asukkaille yhdenvertaista palvelua, nopeuttaa palveluun pääsyä, mahdollistaa joustavuus toimipisteiden valinnassa sekä turvata riittävä asiantuntijuus.

Lisää tietoa aiheesta löytyy Jyväskylän lastenvalvonnan verkkosivuilta. Sivun tietoja päivitetään vuodenvaihteessa Uuraisten osalta ja asiasta tiedotetaan myöhemmin tarkemmin myös kunnan omilla verkkosivuilla.

 

© 2019 Uuraisten kuntaMainostoimisto Creative Crue