Mahdolliset korona-altistumiset koulukeskuksella

20.11.2020 | Tiedote

Uuraisten Koulukeskuksen 19 oppilasta ja 5 henkilökunnan jäsentä on asetettu karanteeniin mahdollisen koronavirukselle altistumisen takia. Mahdollinen altistuminen on tapahtunut perjantaina 20.11. Tartunta on todettu yhdeksännen luokan oppilaalla. Karanteeni on asetettu maanantaihin 30.11. saakka eli kouluun palataan tiistaina 1.12. Karanteeni koskee vain niitä oppilaita, jotka ovat voineet terveydenhuoltoviranomaisen arvion mukaan altistua virukselle. Näiden oppilaiden huoltajiin ollaan yhteydessä terveydenhuollosta mahdollisimman pian ja kerrotaan lisäohjeita.

Karanteenissa olevien opetus jatkuu etäopetuksena ja koulu lähettää heille ohjeet etäopetusjärjestelyistä.

Karanteenilla tarkoitetaan terveen henkilön liikkumisvapauden rajoittamista, sillä osa infektiosairauksista voi tarttua jo ennen varsinaisten oireiden puhkeamista. Karanteenilla estetään mahdollisen tartunnan leviäminen muihin henkilöihin. Karanteeniin asettaminen on varotoimenpide, jolla rajoitetaan kulkemista, kunnes tiedetään, onko virukselle altistuminen aiheuttanut tartunnan ja mahdollinen tartuntaketju saadaan katkaistua. Perheessä voi siten olla tilanne, jossa vain yksi jäsen on karanteenissa.

Koulukeskuksen koulun toiminta jatkuu normaalisti ja muut kuin karanteeniin määrätyt oppilaat voivat tulla maanantaina kouluun tavalliseen tapaan.

Tietoja päivitetään tarpeen mukaan.

Lisätietoja:

– Uuraisten kunnan peruspalvelujohtaja Jouko Nykänen, puh. 040 5891277

– Koulukeskuksen koulun rehtori Sami Pasanen, puh. 040 5243187

 

© 2019 Uuraisten kuntaMainostoimisto Creative Crue