Olohuoneen ikkunan maisematauluun ei kyllästy

06.02.2020 | Uutinen

Ilkka Salmi ja Katri Käyhkö löysivät unelmiensa kodin Oikarista. Lähes uusi talo tuli tutun kautta myyntiin vuonna 2014 ja siitä saakka perhe on viihtynyt Alimmainen-järven rannalla vuoden ja vuorokauden aikojen alati muuntelevaa maisemataulua lattiasta kattoon ulottuvista olohuoneen ikkunoista ihaillen.

Kajaanista lähtöisin oleva Ilkka ei tuntenut ennakkoluuloja uutta kotikuntaa kohtaan, mutta Jyväskylän puolelta kotoisin olevalle Katrille muutto muutama kilometri Uuraisten puolelle tuntui aluksi isoltakin hyppäykseltä.

– Asuimme Tikkakoskella rivitalossa ja etsimme omakotitaloa lähiseudulta. Uurainen oli yksi vaihtoehto muiden joukossa, mutta alkoi erottua positiivisesti esimerkiksi tonttikokojensa puolesta. Uurainen on myös osoittautunut monessa mielessä edulliseksi kunnaksi asua. Esimerkiksi kiinteistövero on yhä hyvin matala ja muutkin asumiskustannukset varsin kohtuullisella tasolla.

– Pihassa on lapsillekin tilaa temmeltää ja ajella mönkkäreillä. Myös harrastusmahdollisuudet ovat hyvät. Uusi sali koulukeskuksella on hieno ja lähdin lasten kautta mukaan salibandyn valmennukseen. Aktiivisessa ja mukavassa seurassa on hauska toimia, kertoo itsekin Kuukka Gunnerseissa pelaava Ilkka Salmi.

Lapsista Nuutti käy jo Höytiän kyläkoulua, jonne Oikarin ja Jokihaaran suunnasta kulkee joka päivä bussilastillinen pieniä koululaisia. Muutaman vuoden päästä samaan bussiin nousee myös pikkuveli Niila. Katri on mukana myös vanhempainyhdistyksen toiminnassa.

Matka Oikarista Jyväskylän keskustaan taittuu vajaassa puolessa tunnissa ja tulevaisuudessa ehkä vieläkin sutjakammin, kun Puuppolan taajaman ohittava oikotie uudelle nelostielle valmistuu.

© 2019 Uuraisten kuntaMainostoimisto Creative Crue