Omaishoidon tuen ensimmäiset maksut 31.1. – ennakonpidätystä varten tarvitaan omaishoidon tukea varten tilattu verokortti

20.01.2023 | Tiedote

Keski-Suomen hyvinvointialue

Keski-Suomen hyvinvointialue maksaa ensimmäiset omaishoidon tuen palkkiot 31. tammikuuta. Omaishoitajan ei tarvitse lähettää verokorttia hyvinvointialueelle, mutta hänen kannattaa tilata verottajalta itselleen verokortti omaishoidon tukea varten.  

Keski-Suomen hyvinvointialue on saanut tiedot siirtyvistä omaishoidon toimeksiantosuhteista kunnista ja Saarikan kuntayhtymästä. Tietoja on toimittanut 17 eri organisaatiota, jotka aikaisemmin ovat vastanneet omaishoidon tuen järjestämisestä.

Siirtyneille noin 2300 omaishoitajalle palkkiot maksetaan niillä perusteilla kuin aiempi palvelun järjestäjä eli kunta tai kuntayhtymä on määritellyt. Palkkioihin lisätään noin 3,8 prosentin indeksikorotus vuoden 2022 palkkioiden tasoon nähden.

Omaishoidon tuen palkkiot määritellään Keski-Suomen hyvinvointialueelle vahvistettujen palkkioiden mukaisiksi vuoden 2023 aikana. Ennen kuin muutos tehdään, hyvinvointialueen asiakasohjaaja on omaishoitajaan yhteydessä.

Verokortti tarvitaan mutta sitä ei lähetetä hyvinvointialueelle

Hyvinvointialueen maksajapalvelu hakee verokorttitiedot jokaiseen palkkion maksukertaan erikseen suoraan verottajalta. Ennakonpidätys tehdään verottajalta saatavan ja verottajan järjestelmässä päivittyvän tiedon mukaan. Verokorttia ei siis pidä toimittaa hyvinvointialueelle.

– Maksatusta valmistellessamme havaitsimme, että verottajalta saamassamme tiedossa aika monelta vielä puuttui verokortti omaishoidon tuen maksamista varten. Asia kannattaa viipymättä hoitaa kuntoon, jotta emme joudu tekemään 60 prosentin ennakonpidätystä. Paperista verokorttia ei kuitenkaan meille pidä lähettää, koska tieto siirtyy meille suoraan verottajan järjestelmästä, kunhan se sinne on päivitetty, neuvoo vastuualuejohtaja Tuija Koivisto Keski-Suomen hyvinvointialueelta.

Tieto verokortista ehtii hyvinvointialueelle, jos omaishoidon tukea varten tilattu verokortti löytyy verottajan tietojärjestelmästä viimeistään 25.1..

Nopeimmin omaishoidon tuen verokortin saa voimaan asioimalla sähköisesti OmaVerossa. Ohje verokortin tilaamiseen löytyy sivulta Näin tilaat verokortin OmaVerosta – eläke, omaishoidon tuki, työkorvaus, optio, palkka omasta yrityksestä – vero.fi eli nettisivulta https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/verokortti-ja-veroilmoitus/verokortti/nain-tilaat-verokortin-omaverossa/nain-tilaat-verokortin-omaverosta–elake-omaishoidon-tuki-tyokorvaus-palkka-omasta-yrityksesta/

Verokortin omaishoidon tukea varten saa myös käymällä verotoimistossa tai soittamalla sinne.

Ansiotuloverokorttia ei palkkioiden maksussa valitettavasti voi käyttää.

 

Lisätietoja:

vastuualuejohtaja Tuija Koivisto, p. 040 513 5821

© 2019 Uuraisten kuntaMainostoimisto Creative Crue