Pohjoisen Keski-Suomen kuntien valtuustot hyväksyivät työllisyysalueen perustamisen

01.11.2023 | Tiedote

Äänekosken kaupunki

”Olemme nyt tekemässä yhdessä jotain sellaista, mitä ei ole aikaisemmin tehty”

Työllisyysaluesuunnittelu on sujunut Pohjoisen Keski-Suomen kunnissa varsin hyvin ja soljuvasti. Alueen perustamistyötä on tehty 13 kunnan kesken tiiviissä yhteistyössä Äänekosken kaupungin vetovastuulla. Kaikissa 13 kunnassa valtuustot hyväksyivät työllisyysalueen perustamiseen liittyvän kuntien välisen sopimuksen ja palveluiden järjestämissuunnitelman. Ilmoitus julkisten työvoimapalvelujen järjestämisestä on lähetetty työ- ja elinkeinoministeriölle 31.10.2023.

– Nyt Pohjoisen Keski-Suomen kunnissa toivotaan yhteiselle työllisyysalueelle valtioneuvoston myönteistä päätöstä. Valtioneuvoston on määrä päättää asiasta helmikuussa 2024, mutta käsityksemme mukaan ennakkotieto TEM:in suhtautumisesta voisi olla saatavissa jo marraskuussa, Äänekosken kaupungin hallintojohtaja Aleksi Heikkilä sanoo.

– Sopimuksen ja järjestelmäsuunnitelman saaminen valmiiksi on vasta ensimmäinen askel yhteistoiminnan rakentamisessa. Tämän jälkeen ryhdytään valmistelemaan monia käytännön asioita, kuten valtion TE-palveluiden henkilöstön siirtymistä työllisyysalueelle, Heikkilä lisää.

Työllisyyspalveluiden järjestämisvastuu siirtyy kunnille 1.1.2025 alkaen. Hankasalmi, Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kyyjärvi, Laukaa, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari ja Äänekoski ovat perustamassa omaa, kuntien yhteistä työllisyysaluetta, jonka vastuukuntana olisi Äänekosken kaupunki. Kaikkien kuntien valtuustoille järjestettiin yhteinen iltakoulu 4.10.2023. Tämän jälkeen yhteistoiminta-alueen perustaminen, kuntien välinen sopimus ja järjestämissuunnitelma käsiteltiin valtuustojen kokouksissa.

– Äänekosken kaupunki haluaa tehdä yhteistyötä muiden kuntien kanssa ja on tärkeää, että kaikki Pohjoisen Keski-Suomen kunnat ovat yksimielisesti tämän takana. Vaikka olemme kuntien kesken tehneet paljon erilaista yhteistyötä, niin olemme nyt tekemässä yhdessä jotain sellaista, mitä ei ole aikaisemmin tehty, Aleksi Heikkilä sanoo.

– Vaikka aikataulu on ollut todella tiukka, suunnitelmaa valmisteltiin hyvässä hengessä ja tiiviillä yhteistyöllä kuntien kanssa. Työllisyysalueen valmistelu jatkuu tästä eteenpäin, jotta olemme valmiita 1.1.2025, Äänekosken kaupungin TE24-valmisteluhankkeen projektikoordinaattori Anja Rein sanoo.

Uudistuksen taustalla on Sanna Marinin hallituksen aikana toteutettu lainmuutos, jolla työvoimapalvelut siirretään kuntien vastuulle. Pohjoisen Keski-Suomen kuntien yhteisenä tavoitteena on järjestää työvoimapalvelut lähipalveluna.

Uudella työllisyysalueella tulisi alustavan suunnitelman mukaan olemaan neljä kiinteää virkapaikkaa Äänekoskella, Laukaassa, Saarijärvellä ja Viitasaarella. Sen lisäksi jokaiseen kuntaan tuodaan palvelua paikan päälle. Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueelle siirtyy arviolta noin 64 henkilötyövuotta nykyisestä TE-toimistosta.

– Uudelle työllisyysalueelle siirtyy todella osaavaa ja asiantuntevaa työvoimaa, jolla pystymme varmistamaan palveluiden jatkuminen tässä merkittävässä muutoksessa, Äänekosken kaupungin työllisyyspäällikkö Riikka Hytönen iloitsee.

 

Lisätietoja:
Äänekosken kaupungin hallintojohtaja Aleksi Heikkilä, 040 823 7921, aleksi.heikkila@aanekoski.fi

© 2019 Uuraisten kuntaMainostoimisto Creative Crue