Rakentamisen ja asumisen helppoutta

23.01.2020 | Uutinen

Rakennusalan ammattilaiset, talonrakentaja Joonas Hurskainen ja maalari Maria Hurskainen rakensivat kolmilapsiselle perheelleen talon Hirvaskankaalle vuonna 2016 ja totesivat, että kangasmaastoon on todella helppo rakentaa.

– Talopaketti ostettiin puutavaratoimituksena talotehtaalta ja perustukset, maa-, sähkö- ja putkityöt tekivät paikalliset yrittäjät. Paljon tehtiin myös itse sukulaisten avustuksella, he kertovat.

Hirvaskankaasta on tullut viimeisen vuosikymmenen aikana ”Uuraisten toinen keskusta”, väkiluku on kasvanut todella reippaasti. Silti asuminen on väljää ja maalaismaista.

– Jokunen vuosi asuttiin Jyväskylässä ja sieltäkin päin katseltiin taloa, mutta Uuraisten luonnon rauha houkutti. Iso ja edullinen tontti tällaiselta paikalta oli ehkä ratkaisevin tekijä, se jätti sopivasti pelivaraa rakennuskustannuksiin, kertoo Uuraisilta kotoisin oleva Joonas.

Rauhallisessa männikössä sijaitsevasta talosta on lyhyt matka nelostielle. -Tästä on tosi helppoa lähteä moneen suuntaan, Maria Hurskainen sanoo. Jyväskylään, Äänekoskelle ja Uuraisille on lyhyt ajomatka, lähikauppana toimivat Hirvaskankaan liikenneasemat.

Myös alueen lapsiystävällisyys miellyttää Hurskaisia.

– Täällä on kiva asua, sanoo tokaluokkalainen Kiira, on kavereita ihan naapurissakin. Hugo on ekaluokkalainen ja Lilja päiväkodissa. Hirvasen koulu on aivan uusi ja päiväkoteja kylällä on peräti kaksi, yksityinen ja kunnallinen. Harrastusmahdollisuuksiakin on monenlaisia. Esimerkiksi näin talvella upeasti valaistu uusi kaukalo ja luistelualue keräävät punaposkisia perheitä liikkumaan yhdessä ja 4H:n kerhot kutsuvat koululaisia vaikkapa eläin-, välipala-, liikka- tai robokerhoon.

– Eikös se vanha slogan kuulunut, että ”Kaiken keskellä Uurainen”, ihan pätevä nykyäänkin, Joonas lisää.

© 2019 Uuraisten kuntaMainostoimisto Creative Crue