Rokottautumisaktiivisuus on KSSHP:n alueella hienoisessa nousussa – riskiryhmiä kannustetaan seuraamaan oman kuntansa viestintää kolmannesta rokoteannoksesta

01.11.2021 | Tiedote

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin Koronarokotekoordinaatioryhmä arvioi (28.10.2021) kokouksessaan, että 80 % rokotekattavuus voidaan saavuttaa alueella vielä loppuvuoden 2021 aikana. Koronarokotekoordinaatioryhmä totesi, että rokotteita ja rokotusaikoja on ollut tarjolla runsaasti, mutta ihmisten aktiivisuus ajanvarauksissa on ollut matalaa jo pitkän aikaa. Nyt aktiivisuus on kuitenkin jälleen noussut hieman etenkin ensimmäisten rokotusannosten suhteen.

Rokotusmahdollisuuksia on alueella vapaana runsaasti ja tehosteannos tulee ottaa täyden rokotussuojan saavuttamiseksi

Rokottautumismahdollisuuksia on yritetty tehdä alueen asukkaille mahdollisimman helpoksi tuomalla ajanvarauksettomia rokotuspisteitä muun muassa oppilaitoksiin, urheilutapahtumiin sekä kauppakeskuksiin.

Uuraisten kunta haluaa muistuttaa kuntalaisia myös tehosteannoksen tärkeydestä täyden suojan saavuttamiseksi koronavirusta vastaan, sillä joitakin tehosteaikoja alueella on jäänyt käyttämättä.

Kolmannet rokotukset ovat alkaneet alueella äskettäin – riskiryhmään kuuluvia pyydetään seuraamaan oman kunnan tiedotusta aiheesta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on linjannut kolmannen koronarokotteen tarpeellisuudesta seuraaville ryhmille:

  • Voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille
  • Kaikille 60 vuotta täyttäneille
  • Niille naisille ja 30 vuotta täyttäneille miehille, jotka ovat saaneet rokotteensa lyhyellä, alle 6 viikon annosvälillä yli 6 kuukautta sitten
  • Laitoksissa ja hoivakodeissa asuville
  • Lääketieteellisille riskiryhmille 1 ja 2

Kolmatta rokoteannosta suositellaan myös alle 30-vuotiaille miehille, jos he ovat vakavasti immuunipuutteisia tai kuuluvat lääketieteellisiin riskiryhmiin 1 tai 2. Muussa tapauksessa alle 30-vuotiaille miehille ei suositella kolmatta rokotetta.

Koska kuntien rokotustahdit ja -käytänteet vaihtelevat KSSHP:n alueella hieman kuntakohtaisesti, pyydetään edellä mainittuihin ryhmiin kuuluvia henkilöitä ja heidän huoltajiaan seuraamaan oman kuntansa viestintää aiheesta oman kunnan verkkosivuilta ja toimimaan annettujen ohjeiden mukaisesti.

© 2019 Uuraisten kuntaMainostoimisto Creative Crue