Säilyke Herttua laajentaa Uuraisilla

29.04.2020 | Uutinen

Kahdeksan vuotta sitten Mikko Somiska osti Säilyke Herttuan, ja vuonna 2017 yritys siirrettiin Laukaasta Uuraisille. Uuraisilta hankittiin omat puolitoista kertaa aikaisempaa suuremmat kiinteistöt ja nykyään yrityksestä lähtee maailmalle yli satatuhatta kiloa lihaa vuodessa makkaroina, säilykkeinä ja palvina. Jälleenmyytyjen tuotteiden raaka-aineet ovat viimevuodet olleet pääasiassa suomalaisia, mutta tilauksesta voi saada eksoottisiakin makuelämyksiä, kuten kengurua.

Viime syksynä Säilyke Herttua laajentui riistankäsittelylaitoksella, josta valmistuu tarkastettua lihaa. Tarkoituksena on, että lähiaikoina yrityksellä aloittaa toimintansa teurastamo, joka on suunnattu lampaille, hevosille sekä mahdollisesti myös ylämaankarjalle.
Uusi teurastamo on kooltaan 20 neliömetriä ja investointina se oli 50 000 euron suuruinen.
– Laskua pienentää tilojen rakentaminen vanhan hallin sisään ja se, että kylmiö oli jo valmiina. Muutoin on kaikki pitänyt rakentaa alusta asti viemäröintiä ja vesipisteitä myöten, Somiska kertaa.

Asiakas tuo teurastettavat eläimet yritykselle ja hakee niistä valmistetut valmiit elintarvikkeet, jotka hän voi myydä eteenpäin tai syödä itse. – Ymmärrän, että hevonen on monille lemmikki, jota hoidetaan monta vuotta, eikä sitä sen takia haluta itse syödä. Jos kaksi asiakasta tuo hevosensa yhtä aikaa, niin he voivat vaihtaa lihat päikseen.

Ainakaan vielä Somiska ei ole suunnitellut, että Säilyke Herttua ostaisi itse teurastamaansa lihaa tai tarjoisi sitä vähittäiskauppoihin myyntiin.
Ylämaankarjaa hyväksyviä teurastamoita on Keski-Suomessa aika vähän, sillä ne eivät sarviensa vuoksi mahdu kaikkien laitosten linjastoille. Hevosiakaan ei Suomessa oteta vastaan kuin reilussa kymmenessä paikassa ja syyksi Somiska arvelee sen, ettei siihen yksinkertaisesti ole tarvetta, jos muita eläimiä on riittävästi tarjolla.
Aikaisemmin Uuraista lähin lampaille soveltuva teurastamo oli useamman sadan kilometrin päässä, joten lähiseudun lampureille tämä Herttuan uusi toimintamuoto ei ole mikään pikku juttu.
– Joka viikko joku lampuri soittaa ja kysyy voiko eläimiä jo tuoda. He haluavat lihaa välillä pieniäkin määriä, jolloin muualle olisi turhan pitkä matka.

Käytännössä teurastus tapahtuu pulttipistoolilla tainnuttamalla ja sen jälkeisellä verenlaskulla. Uuraisten uudessa teurastamossa ylämaankarja täytyy sitoa kiinni ennen lopettamista, kun taas hevosilla riittää riimuista kiinni pitäminen. Kun asiat tehdään oikein, eläimiä ei odotuteta lopetustilassa, eivätkä ne näe toistensa kuolemaa. Herttua pystyy tarvittaessa tekemään myös hätäteurastuksia, sillä yrityksellä on käytössään kylmäauto ja leikkuutilat tarkastamattomallekin lihalle.

Syksyn sesonkiaikana Herttualla on töissä noin viisitoista henkeä, sillä silloin metsästäjät tuovat jalostettavaksi hirveä, villisikaa, peuraa, kaurista ja joskus majavaakin. Muina aikoina yritys on työllistänyt kaksi ihmistä ja tämä määrä todennäköisesti tuplaantuu uuden teurastamon myötä.
– Toinen työntekijä lopettaisi eläimet ja toinen leikkaisi, tehtäviä voidaan vaihdella. On mukava saada työllistettyä lisää porukkaa ja päästä keskittymään jatkojalostukseen.

Lisätietoja Säilyke Herttua / Mikko Somiska p. 0200 41200 

© 2019 Uuraisten kuntaMainostoimisto Creative Crue