Uuraisten kunnan tilinpäätös oli alijäämäinen vuonna 2022

06.04.2023 | Tiedote

 

Vuosi 2022 toteutui kunnan oman toiminnan talouden kehityksen kannalta paremmin kuin talousarviossa osattiin arvioida. Kunnan perustoiminta oli ylijäämäistä, mutta Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alijäämien kattaminen aiheutti sen, että tilikauden tuloksesta muodostui alijäämäinen. Alijäämää kertyi -768 090 euroa suunnitelman mukaisten poistojen, arvonalentumisten ja poistoeron muutoksen jälkeen. Tuloslaskelmaan sisältyy pakollinen varaus KSSHP:n alijäämien kattamiseen (311.000 euroa). Pakolliset varaukset ovat kirjanpidossa ja tilinpäätöksessä tehtäviä ennenaikaisia kulukirjauksia arvioitavissa olevien, tulevaisuudessa todennäköisesti aiheutuvien menojen ja menetysten perusteella. Vuoden 2022 lopussa kunnan taseessa on nyt edellisten tilikausien ylijäämää 1 244 191 euroa.

Toimintatuottojen kehitys oli vuonna 2022 vahvaa ja talousarvio ylittyi reilusti (13,16 %). Vaikka henkilöstökulut nousivat edellisestä vuodesta, ne toteutuivat lähes muutetun talousarvion mukaisesti, toteuman ollessa 100,15 %. Palvelujen ostossa talousarvio ylitettiin n. kahdeksalla prosenttiyksiköllä. Aineet, tarvikkeet ja tavarat, avustukset ja muut toimintakulut ylittivät talousarvion, joten tuloslaskelman toimintakate oli 101,97 % talousarvioista. Samaan aikaan kaikki kunnan toiminnat saatiin hoidettua ja toimintaa pystyttiin edelleen tehostamaan, kuten talousluvuista käy ilmi.

Verotulot olivat yhteensä 13 238 276 euroa ja niiden toteuma oli 105,90 % eli ne ylittivät selvästi talousarviossa arvioidun määrän. Valtionosuudet toteutuivat melko lailla arvioidun mukaisesti. Ne olivat 10 831 575 euroa ja niiden toteumaprosentti oli 101,45. Rahoitustuottoja kertyi yhteensä -183 208 euroa, kun talousarviossa oli varauduttu 77 300 euron kertymään. Vuoden 2022 haasteellinen taloustilanne näkyy selvästi rahoitustuottojen kertymässä.

Tilikauden aikana uuden urheilukentän rakentaminen saatiin valmiiksi. Liikenneväyliin ja kunnallistekniikkaan investoitiin mm. Kisatien uudella asuntoalueella. Kunta käytti etuosto-oikeuttaan Hirva-tilan kaupassa ja osti Toivola-tilan kirkonkylän läheisyydestä. Nettoinvestointien määrä oli n. 900 000 euroa.

Uuraisten kunnan lainakanta asukasta kohti väheni vuoden aikana ja on nyt 3 953 euroa/asukas. Kunnan väkiluku pieneni 48 henkilöä vuoden aikana. Myönteistä on kuitenkin edelleen se, että syntyneitä on enemmän kuin kuolleita. Kaiken kaikkiaan vuosi 2022 oli Uuraisten kunnan talouden kannalta kohtalainen ja kehitys oli pääosin kunnan toimialoilla myönteistä. Hyvät peruspalvelut pystyttiin turvaamaan kunnan asukkaille. Kunnan henkilöstö on osoittanut erinomaista sopeutumiskykyä vaativasta taloustilanteesta huolimatta. Uuraisten kunnan edelleen hyvä taloustilanne auttaa pitämään kunnan erinomaisena ja houkuttelevana asuinpaikkana.

© 2019 Uuraisten kuntaMainostoimisto Creative Crue