Yksinyrittäjien koronatuen haku alkaa

09.04.2020 | Tiedote

Kunnat myöntävät yksinyrittäjille avustusta toiminnan vakauttamiseksi COVID-19 epidemiasta johtuen. Uuraisten kunta on saamassa ja hakemassa valtiolta 162125 euroa tätä avustustoimintaa varten. Yksinyrittäjän avustushakemukset käsitellään kunnassa. Lisätietoa hakuohjeessa mainitusta de minimis-säännöstä.

Keski-Suomen liitto on myöntänyt 8.4.2020 Uuraisten kunnalle hankerahoitusta Uuraisten yritysneuvonnan vahvistamiseen poikkeusoloissa. Hankkeen avulla työnsuunnittelija Ari Pekka Pasanen toimii osa-aikaisena yritysneuvojana ja valmistelee yksinyrittäjien tukipäätökset Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeiden mukaisesti.  Lisäksi hän neuvoo yrittäjiä hakemaan tukea ELY-keskukselta, Business Finlandilta ja Uusyrityskeskukselta.

Yksinyrittäjien tukeen liittyvän sopimuksen tuen myöntämisestä ja muutoksenhakukelpoisen viranhaltijapäätöksen, mikäli hakemusta ei hyväksytä, tekee kunnanjohtaja Juha Valkama. Päätökset tehdään sitten, kun edellä mainittua valtionavustusta on kunnalle myönnetty.

Tietosuojan vuoksi otamme sähköpostitse tulevia hakemuksia vastaan suojatulla sähköpostilla. Tällöin lähettäjällä tulee olla kyseinen ominaisuus, tutustu https://www.secmail.com/content/fi/108/202185/Suojattu%20posti.html

Hakemuksia voi lähettää myös postitse, osoite löytyy hakemuksesta.

Lisätiedot
Työnsuunnittelija Ari Pekka Pasanen, p. 050 440 4420
Kunnanjohtaja Juha Valkama, p. 040 552 5703

Henkilö hioo puun pintaa koneella.
© 2019 Uuraisten kuntaMainostoimisto Creative Crue