Yritystuki poikkeusoloissa ja yksinyrittäjän tuen käsittely Uuraisilla

22.04.2020 | Tiedote

Uuraisten kunnanhallitus päätti 20.4.2020 jatkaa kunnan yritysvuokralaisten maksuhelpotusta yhdellä (1) lisäkuukaudella.

Yrityspalvelusetelin myöntökriteerinä korostuu vuoden 2020 loppuun saakka poikkeusoloista johtuvien liiketoiminnan haasteiden selvittäminen, tuote- ja palveluvalikoiman uudistaminen sekä liiketoimintamallien kehittäminen.

Lisäksi kunnanhallitus päätti, että varaudumme rahoittamaan hyväksyttyjä yksinyrittäjien tuen hakemuksia siihen asti, kunnes kunnalle myönnettävä valtionavustuksen ensimmäinen erä on vastaanotettu. Mikäli ensimmäisen valtionavustuksen erän käyttö ylittyy, kunta varautuu rahoittamaan tukea myös siihen saakka, kunnes toinen valtionavustus on vastaanotettu. Uuraisten kunta haki 15.4.2020 valtionavustusta yksinyrittäjien tukemiseksi, haettu avustuksen määrä on 162125 euroa, joka on työvoima- ja elinkeinoministeriön (TEM) ilmoittama laskennallinen kuntaosuus. Ministeriöstä saadun tiedon mukaan päätökset ja maksatukset kunnille kestävät muutamasta päivästä muutamaan viikkoon. Tuesta TEM maksaa 20 % päätöksen yhteydessä ja loput toukokuussa.

Tällä hetkellä on tehty päätös 9 hakemuksen osalta, joista seitsemän täytti hakukriteerit. Yksinyrittäjän avustuksessa kyse on 2 000 euron suuruisesta kertakorvauksesta yksinyrittäjän laskennallisiin, yritystoiminnasta aiheutuneisiin kustannuksiin, kuten yritystoimintaa varten hankittujen tilojen ja laitteiden kustannukset sekä kirjanpito- ja muut toimistomenot. Kertakorvausta myönnettäessä yritystoiminnasta aiheutuneena kustannuksena ei pidetä yrittäjän itselleen nostamaa palkkaa. Myönteisen päätöksen jälkeen avustus laitetaan maksuun.

Saamiemme tietojen mukaan TEM:istä olisi tulossa täsmennystä ohjeisiin niiden yksinyrittäjien osalta, joilla on muita tuloja (kuten eläke).

 

 

© 2019 Uuraisten kuntaMainostoimisto Creative Crue