Esiopetus

Jokaisella kuusivuotiaalla ja pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevalla lapsella on oikeus vähintään 700 tunnin maksuttomaan esiopetukseen. Lisäksi oikeus saada maksutonta esiopetusta koskee niitä seitsemänvuotiaita, joiden perusopetuksen aloittamista on lykätty vuodella. Jokaisen lapsen tulee osallistua esiopetukseen ja vastuu osallistumisesta on huoltajalla.

Esiopetuksessa noudatetaan koulujen toiminta-aikoja, mutta siten, että esiopetuksen toimintakausi päättyy aina 31.5. mennessä. Uuraisilla esiopetusta järjestetään pääsääntöisesti koulujen yhteydessä. Esiopetuksen päivittäinen aika vaihtelee toimintayksiköittäin ollen joko klo 8.00-12.00, 8.30 – 12.30 tai klo 9.00 – 13.00.

Toimintakausi 2023 – 2024 alkaa 9.8.2023 Toimintakauden 2023-2024 työ- ja loma-ajat

Lapselle järjestetään esiopetuspaikka ensisijaisesti mahdollisimman läheltä kotia. Näin lapsella on mahdollisuus luoda kaverisuhteita tulevan koulun aloituksen näkökulmasta. Esiopetus ja koulut tekevät kiinteää yhteistyötä esiopetusvuoden aikana.

Kaikilla esiopetuksessa olevilla lapsilla on tarvittaessa käytettävissään varhaiskasvatuksen erityisopettajan, koulupsykologin ja kuraattorin palvelut. Puheterapeutin sekä toiminta- ja fysioterapeutin palvelut ovat myös mahdollisia. Tukea tarvitsevien lasten siirtyminen esiopetuksesta kouluun suunnitellaan yhdessä huoltajien kanssa.

Hirvasen lähikoulualueen esiopetus järjestetään Hirvasen koulun yhteydessä. Myös esiopetuksen lisäksi tarvittava varhaiskasvatus järjestetään samassa paikassa.

Koulukeskuksen ja Kyynämöisten lähikoulualueen esiopetuspaikat ovat Koulukeskuksen esiopetusryhmä. Koulukeskuksella järjestetään myös tarvittaessa esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus.

Höytiän lähikoulualueen esiopetuspaikka on Oikarin Helmen eskariryhmä, joka toimii Oikarin Helmen päiväkodin yhteydessä. Myös esiopetuksen lisäksi tarvittava varhaiskasvatus järjestetään samassa paikassa.

Lapsella voi olla vain yksi esiopetuspaikka Uuraisilla.

Lapsella on oikeus maksuttomaan esiopetuskuljetukseen Sivistyslautakunnan (7.8.2019) linjausten mukaisesti.

Valtakunnalliset esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet

Uuraisten esiopetuksen opetussuunnitelma

Lapsen esiopetuksen opetussuunnitelma

Lapsen havainnointilomake esiopetuksessa

© 2019 Uuraisten kuntaMainostoimisto Creative Crue