Hirvikulman asemakaavamuutos

Uuraisten kunnanhallitus on 28.11.2022 päättänyt käynnistää Hirvikulman asemakaavamuutoksen. Suunnittelualue sijaitsee nelostien länsipuolella, Kangashäkissä, Hirvaskankaan läheisyydessä. Alue on pääosin Uuraisten kunnan omistuksessa ja laajuudeltaan noin 20 hehtaaria.

Voimassa olevassa asemakaavassa alueella on toimitilarakennusten korttelialuetta (KTY), maa- ja metsätalousaluetta (M) sekä suojaviheraluetta (EV). Viime vuosina lähialueelle on rakentunut useita uusia omakotitaloja ja kiinnostus vakituiseen asumiseen jatkuu. KTY-korttelialueille ei sen sijaan ole ollut kysyntää, minkä vuoksi alue halutaan muuttaa asuinkäyttöön. Tavoitteena on saada alueelle 20-30 uutta omakotitalotonttia. Kulkuyhteys uudelle asuinalueelle tulee tapahtumaan Tervatehtaantien kautta tai uuden maantieliittymän kautta Uuraistentieltä.


VALMISTELUVAIHE:

Kaavatyössä on valmistunut kaavaluonnosaineisto, joka asetetaan nähtäville 24.5.-26.6.2023 väliseksi ajaksi. Asiakirjoihin voi tutustua näillä nettisivuilla sekä Uuraisten kunnanvirastolla.

Kaavakartta

Kaavaselostus

Kaava-aineistoa koskevat kirjalliset mielipiteet tulee toimittaa kunnanhallitukselle osoitettuna viimeistään 26.6.2023 osoitteeseen Uuraisten kunnanvirasto, Virastotie 4, 41230 Uurainen tai sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@uurainen.fi.

Lisätietoja: aluearkkitehti Päivi Muhonen, p. 044 4598 434, paivi.muhonen@saarijarvi.fi


VIREILLETULO:

Kaavatyö kuulutetaan vireille 8.3.2023. Hanketta koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan yleisesti nähtäville 8.-22.3.2023 näille verkkosivuille sekä Uuraisten kunnanvirastolle.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kaava-aineistoa koskevat kirjalliset mielipiteet tulee toimittaa kunnanhallitukselle osoitettuna viimeistään 22.3.2023 osoitteeseen Uuraisten kunta, Virastotie 4, 41230 Uurainen tai sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo@uurainen.fi.

Lisätietoja: aluearkkitehti Päivi Muhonen, p. 044 4598 434, paivi.muhonen@saarijarvi.fi

© 2019 Uuraisten kuntaMainostoimisto Creative Crue