Verotus on julkisen talouden perusta
Tällä hetkellä muodostetaan tälle maalle hallitusta. Tiukkoja neuvotteluita käydään siitä, mihin julkisia varoja kohdennetaan. Ja eritoten mihin ne riittää. Kunnille ja kansalaisille on tärkeää, että rahaa tulee julkisiin palveluihin, joita käytännössä kunnat järjestävät. Esimerkiksi koulutukseen ja vanhustenhoitoon. Eli lisää kaivattua rahaa kuntien valtionosuuksiin. Mutta toiseen valtion kuluerään eli erilaisiin tulonsiirtoihin on luvattu myös lisää rahaa. Rahat kerätään verotuksella. Julkisten usein maksuttomien palveluiden palvelujen rahoittaminen on verotuksessa tärkeintä. Veroilla on myös erilaisia poliittisia tavoitteita: tulonjako -, sosiaali -, terveys -, kasvu -, suhdanne -, työllisyys -, elinkeino – sekä ympäristöpoliittisia tavoitteita. Progressiivisella ansiotulojen verotuksella pyritään tasaamaan ihmisten välisiä tuloeroja. Verotuksessa puhutaan ohjaavasta ja neutraalista verotuksesta. Neutraali tarkoittaa, ettei verotus vaikuta verovelvollisen valintoihin. Ohjaava tarkoittaa johonkin kannustamista tai estämistä ja ne ovat yhteiskunnan ohjauskeino suorien käskyjen tai kieltojen sijasta.
Nykyään erilaiset poliittiset talousnäkemykset liittyvät pitkälti verotuksen tasoon ja kohdentumiseen. Hesarissa oli 16.5.209 erinomainen juttu Suomen verojärjestelmästä. Kiteytettynä monimutkainen järjestelmä voisi tiivistää seuraavasti: työn verotus on tyypillisesti progressiivista eli tulojen kasvaessa veroprosentti nousee, mutta pääomaverotus toimii toisin päin. Esimerkiksi Suomen listaamattomien yhtiöiden osinkoverotus on varallisuudesta riippuvaa ja regressiivistä – eli mitä rikkaampi yhtiö, sen enemmän se voi jakaa huojennettuja osinkoja omistajilleen.
Tämä listaamattomien yritysten osinkoverotus on asia, josta nyt väännetään. Kauppalehteen antamassaan haastattelussa pääekonomisti Ilkka Kaukoranta SAK:sta esittää kiristyksiä osinkoverotukseen ja toteaa, että ”tämä veroetu luo kannustimen pääomien kasautumiseen listaamattomien yritysten sisällä ja muodostaa kynnyksen siirtyä pörssiin, mikä kasvattaisi omistajien verorasitusta.” Mitä on nämä listaamattomat yritykset? Niitä ovat ylivoimainen enemmistö yrityksistä, eli yrityksiä, joita ei ole listattuna pörssiin. Pk-yrityksiä, perheyrityksiä, jotka työllistävät ja joiden johdolla on kasvot. Isoilla ja pienemmillä paikkakunnilla. Joukossa on ”kunnon kapitalisteja”, jotka investoivat kasautuneita pääomiaan yritykseensä, ympäröivään yhteisöön tai erilaisiin innovaatioihin. Toki joukossa on myös varovaisempia omistajia.
Maailmalla liikkuvan kasvottoman pääoman eräs muoto on velka, sitä kutsutaankin vieraaksi pääomaksi. Sijoittaja hakee vieraalle pääomalleen tuottoa, jota kutsutaan koroksi. Tällä on ollut ja on huomattava pääomaa lisäävä vaikutus, Albert Einstein on kutsunut korkoa korolle ilmiötä maailman 8. ihmeeksi. Velalla voidaan rahoittaa myös julkisyhteisöjen menoja. Valtio saa velkaa olemattomalla korolla nykyisin. Velkaantuminen ja jatkuvat julkisen talouden vajeet voivat kuitenkin johtaa siihen, että käsitystä valtion lainojen riskittömyydestä tarkistetaan. Riskittömyys perustuu oletukselle, että valtioilla on aina veronkanto-oikeus, jonka avulla ne voivat maksaa velkansa takaisin. Kaikki perustuu loppupeleissä luottamukseen. Verokertymän pitää riittää sekä julkisen sektorin menojen kattamiseen että velan hoitoon. Tulevaisuudessa julkisissa menoissa on kasvupaineita väestön ikääntymisen vuoksi. Toisaalta työikäisten veronmaksajien määrä uhkaa pienetä.
Keskeistä onkin, että pitää olla pääomia, työtä ja kulutusta, jota verottaa. Ja tulevaisuudessa mielellään enemmän kuin tällä hetkellä. Kapitalismiin tai modernimmin ilmaistuna markkinatalouteen perustuva talousjärjestelmä tuottaa pääomia, töitä ja kulutusta. Tämä on yleisesti hyväksytty näkemys yhteiskunnassa riippumatta poliittisesta kannasta. Ja kaikista markkinatalouden puutteistaan huolimatta. Vielä 30-40 vuotta sitten näkemys ei ollut näin jakamaton. Uskottiin myös toiseen kasvun ideologiaan eli sosialismiin. Kuitenkaan se ei riittävällä tavalla kyennyt luomaan pääomia, eikä saanut niitä tuottamaan. Esimerkiksi Neuvostoliitossa (1922-91) päätettiin keskitetysti tuotantopanostusten suuntaamisesta, erilaisten hyödykkeiden valmistamisesta ja jakelusta kansalaisille. Jegor Gaidar kuvaa tätä kirjassaan ”Imperiumin tuho – oppitunteja tämän päivän Venäjälle”. Hän toteaa, että sosialistisen talouden peruspiirre on se, että se voi säilyä ainoastaan tiukan poliittisen hallinnon alla. Ilman sitä se hajoaa. Neuvostoliiton viimeisen johtajan Mihail Gorbatsovin aikana pelotteet poistuivat, mutta koska ei oltu luotu kannusteita, niin virallinen järjestelmä romahti. Hyödykkeitä alettiin jakamaan ja myymään epävirallisilla markkinoilla, mustassa pörssissä. Tällä tavoin jotkut onnistuivat keräämään itselleen kyseenalaisin keinoin pääomia, joita kätkettiin ja pyrittiin sijoittamaan ulkomaille viranomaisten ulottumattomiin.
