Uuraisilta kun ollaan, niin se on aina mielessä
Talous nimittäin.
Valtiovarainministeriön julistaa julkisen talous ilosanomaa vaaleihin valmistautuville poliittisille puolueille. Sen mukaan julkisen talouden säästötarve on kaksi miljardia euroa vuoteen 2023 mennessä. Kestävyysvaje kasvaa; syntyvyys alenee ja väestö ikääntyy niin sanottujen suurten ikäluokkien vanhenemisen vuoksi. Tämä ei lupaa hyvää kuntataloudelle, jonka toteutumatiedot viime vuodelta ovat hälyttäviä! Tilinpäätösarvioiden mukaan tulos painui negatiiviseksi vajaassa 200 kunnassa eli kahdessa kolmasosassa kunnista. Näin kävi myös Uuraisten kunnassa. Tulos heikkeni dramaattisesti vuodesta 2017 vuoteen 2018. Reagoimme nopeasti talouden negatiivisiin muutoksiin strategiamme mukaisesti. Talouden negatiivinen kierre on katkaistava jo tänä vuonna ja informaatio-ohjauksen tueksi tarvitaan resurssiohjausta. Tavoitteena on pienentää ns. toimintakatetta jo vuoden 2019 aikana, mikä koostuu koko organisaation yhteisistä säästöistä käyttötalousmenoihin sekä pyrkimyksestä käyttötaloustulojen lisäämiseen. Henkilöstön talkoovapaiden käyttöä suositellaan. Toimintakatteen pienennys tuodaan aikanaan valtuustoon talousarvion muutoksena.
Palataan omaan toimintaan sitten tuonnempana, sitten kun tulee valmista.
Keskityn tässä valtion kautta kuntiin tuleviin verotuloihin eli nk. valtionosuuksiin, joilla on iso merkitys palveluiden rahoittamisessa tässä maassa. Ja Uuraisilla. Eduskunta on säätänyt lakeja ja asetuksia sekä niistä on johdettu erilaisia suosituksi, miten pitää kunnan toimesta järjestää verovaroin rahoitettavat julkiset palvelut. Ja tämän nojalla tulisi ohjata riittävästi valtion rahoitusta kunnille, jotta ikäihmiset tulee hoidettua ja lapset koulutettua. Valtion budjetti oli alijäämäinen aina viime vuoteen saakka. Noin viimeiset kymmenen vuotta valtion budjetin alijäämää on katettu velanotolla. Täysin riippumatta siitä, mitkä puolueet ovat olleet vallassa, niin helpompaa on ollut erilaisilla perusteilla leikata kuntien valtionosuuksista kuin erilaisista tulonsiirroista, mikä on suuri siivu valtion budjetin menoista. Miksi valtio ei vain anna lisää rahaa esim. ikäihmisten hoivaan? Tarvitsevia on yhä enemmän, joten vanhustenhoitoon on joka tapauksessa pakko käyttää merkittävästi lisää rahaa. Nykymenolla virkamiehet arvioivat julkisten hoivamenojen kaksinkertaistuvan seuraavien kahden vuosikymmenen aikana ”automaattisesti” yli kymmeneen miljardiin euroon. Menojen rahoittamiseksi voidaan kiristää verotusta, ottaa lisää velkaa tai suunnataan budjetissa menoja uudestaan – siis otetaan jostakin pois ja annetaan vanhuksille lisää. Tässä maassa veronmaksajia täytyy olla riittävästi, jotta menot pystytään kattamaan.
Työnverotusta ei voi mielestäni nykyisestä paljoa kiristää. Kaikkea voi periaatteessa verottaa, mutta mikä on mielekästä? Jo nyt suurin potti valtion tuloista koostuu kulutusveroista mm. arvonlisäverosta, jonka me jokainen maksamme ostaessamme palveluita ja tavaroita. Mitä uutta? Aletaanko ilmastomuutosuhan varjolla oikein kunnolla verottamaan polttomoottoriautoilla ajavia kansalaisia? Tämä iskisi pahiten niihin, joilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia hankkia kallista sähköautoa latauspisteineen. Kauppalehden kolumnisti esitti taannoin, että Veikkauksen maksamista voitoista, mm. Lottovoitosta, pitäisi onnellisille voittajille asettaa n.30 % vero, mikä toisi valtion kassaan arviolta n. puoli miljardia euroa vuosittain. Harkitsemisen arvoinen asia. Jos työtulosta verotetaan, niin miksei myös työtä tekemättä tulevasta tulosta. Jos pääomaa verotetaan, niin miksei myös lottoamisen kautta tulevaa pääomaa?
Julkisen velan osalta on tarkasteltava sitä, miten se kohdentuu. Jos se kohdentuu investointeihin, on tärkeää muistaa, että investoinneista syntyy myös tuottoa. Velan kohdentuessa kulutukseen, se on syömävelkaa, mikä on tuhoisaa; vauraus vähenee ja tilalle astuu köyhyys.
Tulosiirtoja saavat tässä maassa myös terveet, täysi-ikäiset aikuiset. Voisiko tulonsiirroista ottaa ja siirtää palvelujen rahoittamiseen? Kysymys on haastava, koska se aiheuttaisi osassa kansalaisista suurta tyytymättömyyttä, koska arjen sujuvuus ja myös joiltakin osin yhteiskuntamme rakenteet ovat näistä tulonsiirroista riippuvaisia. Yksi esimerkki olkoon asumistuki. Tämä vaihtoehto on vaikea myös siksi, että ikääntymisestä johtuvat menot kasvavat joka tapauksessa. Lisää veromaksajia pitää saada. Mikä neuvoksi? Syntyvyyttä ja myös maahanmuuttajia. Mutta millaisia maahanmuuttajia? Tuntuu, että viime aikoina Suomeen on tullut maahanmuuttajia myös sellaiselta suunnalta, minkä valitettavia seurauksia on nähtävissä Oulussa ja pääkaupunkiseudulla. Olisikohan yritettävä valita oikeaa suuntaa? Ja onko siihen mahdollisuuksia? Ja rohkeutta?
Suuret uudistushankkeet liittyen kuntiin ja kuntien järjestämiin palveluihin (sote-palveluihin) – joita on tehty nyt muutama hallitus- ja kansanedustuskausi – eivät ole onnistuneet toivotulla tavalla. Kai näin uskaltaa todeta, kun seuraa tätä nykyistä maakunta- ja sote-hankkeen käsittelyä eduskunnassa. Toisin sanoen ratkaisua, joka helpottaisi edellä kuvattuja haasteita, ei ole saatu aikaiseksi. Hallitusvastuussa ovat näinä vuosina olleet kaikki eduskunnassa vaikuttavat puolueet, joista yksi on hajonnut kahtia ja toisista on yksittäisiä edustajia siirtynyt uusiin poliittisiin ryhmiin. Kovin vakuuttavalta ei tämä puolueiden toiminta valtakunnan tasolla vaikuta. Sunnuntaihesarissa 17.2. oli kirjoitus vaasalaisesta vaikuttajasta Sture Uddista, joka totesi mm. että aika on ajanut perinteisen puoluepolitiikan ohi. Hänen mukaansa tarvitaan niitä, jotka kulkevat eteenpäin. Pistävät toimeksi. Talouden kielellä saavat kasvua aikaiseksi. Kenties yksi tulevaisuuden jakolinja kulkee tässä; toiset hakevat taloudellista kasvua ja toiset taas eivät. Erilaisista syistä johtuen. Ja voisiko olla demokratiaa myös ilman rekisteröityneitä puolueita? Kansanvaltaa on toteutettu myös ilman rekisteröityneitä puolueita. Paikallistasolla kunnissa. Itse törmäsin tähän tutkiessani sitä, mitä puoluetta isoisäni edusti ollessaan kunnanvaltuutettuna 1920-luvulla. Kävi ilmi, että hän oli ollut valitsijayhdistyksen ehdokkaana ja valtuutettuna ja isoäitini oli yksi yhdistyksen kannattajajäsenistä. Ei siis rekisteröityneen puoleen ehdokkaana, valtuutettuna ja kannattajana. Totta kai valitsijayhdistyksen jäseniä yhdisti jokin, mikä sai heidät liittymään yhteen ja ajamaan yhteiseksi koettuja asioita. Sotien jälkeen kunnallispolitiikassa yleistyivät valtakunnan tason puolueet. Siitä huolimatta edelleenkin menestyvien kuntien päätöksenteossa korostuvat pikemminkin asiaperustaiset kysymykset ja näkemykset kuin puoluepoliittiset jakolinjat.
